Kesän viimeinen TaPon ja Taivaltajien yhteinen pyöräretki 28.8.
Tarkastelet mennyttä tapahtumaa.
- su 28.8.2016 klo 10
- Mustanlahden satama
Ensi sunnuntaina eli 28.8 on kesän retkikauden päätöksen aika. Lähtö on tuttuun tapaan klo 10 Mustanlahden satamasta ja vetäjänä on Pekka Lylykorpi. Aiemmista suunnitelmista poiketen emme menekään Metsäkansaan, koska Segerstam-kioski on tämän kesän osalta suljettu. Mennään kuitenkin Valkeakoskelle 130-tietä, sitten takaisin tietä 3041 Lempäälään ja siellä Kuokkalan museoraitille. Tutustutaan raitin useisiin museoihin ja sitten kahvitellaan. Tietenkin. Ja pidetään pikku taukoja jo aiemminkin.
Matkaa tulee kaikkiaan 74km ja taival on kokonaisuudessaan päällystettyä tietä. Lyhempää versiota haluavilla on mahdollisuus oikaista Lastusenkulman tietä, jolloin matkaa tulee n. 60km, josta reilut viisi kilometriä soratietä.
Sääennuste lupaa kaunista ja aurinkoista säätä, joten tervetuloa leppoisalle kesän päätösretkelle.