Ruskaretki Sevettijärvelle

Tarkastelet mennyttä tapahtumaa.

  • 7.16.9.2018

Vuoden 2018 ruskaretki suuntautuu Sevettijärvelle, eli Vätsärin tai Kaldoaivin erämaa-alueille, mutta on myös mahdollista jäädä vaeltamaan Saariselän alueelle. Ajankohta on syyskuun ensimmäinen kokonainen viikko 37. Matkat tehdään Tampereelta junalla makuupaikoilla ja tilausbussilla. Yöjuna lähtee Tampereelta perjantai-iltana 7.9 noin klo 22. Bussi ajaa lauantaina Kiilopään kautta Sevettijärvelle. Paluumatka tapahtuu siten, että ensin matkustamme lauantaina 15.9. bussilla Sevettijärveltä Kiilopään kautta juna-asemalle ja bussimatkan jälkeen siirrymme etelään lähtevään yöjunaan. Tampereella olemme takaisin varhain sunnuntaiaamuna 16.9.

Ilmoittautuminen retkelle alkaa toukokuussa ja infopalaveri järjestetään elokuun alkupuolella, todennäköisesti 13.8. Retken hinta on omakustannehinta sisältäen bussi- ja junamatkat, ja se riippuu osallistujien määrästä, mutta Tampereen Taivaltajien 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi hinta yhdistyksen jäsenille on korkeintaan 180 euroa.

Ruskavaellus on pienryhmissä (ryhmien koko yleensä 3-8 henkilöä) tehtävä patikkaretki, jonka aikana tarvittavat varusteet kannetaan rinkassa. Yöpyminen vaelluksella tapahtuu teltoissa, autiotuvissa, ja/tai laavuissa. Jokainen pienryhmä huolehtii itsenäisesti omasta muonituksestaan, retkeilyvarustuksestaan sekä vaellusreittinsä suunnittelusta.

Seuraavassa Tapahtumat-lehdessä toukokuussa kerrotaan ilmoittautumisesta ja mahdollisesti tarkennetaan yksityiskohtia, mutta voit jo lukea ruskaretken yleisistä periaatteista ja vuoden 2017 järjestelyistä Taivaltajien nettisivuilta, retkeilyjaoston osioista http://taivaltajat.sporttisaitti.com/jaostojen-toimintaa/retkeilyjaosto/. Sivuilta löytyy myös varusteluettelo. Voit alkaa suunnittelemaan omaa retkeäsi, ja maastovaelluksen sijaan voit myös omatoimisesti käyttää vaikkapa Kiilopään tai Sevettijärven majoituspalveluita hyväksesi ja tehdä päiväretkiä lähiympäristöön. Mikäli suunnistaminen ei tunnu mukavalta ajatukselta, niin Sevettijärveltä Pulmankijärvelle on merkattu reitti, jonka varrella on monta autiotupaa.

Ryhmien vetäjille on luvassa ”porkkanoita” (kuivattuina?). Jos olisit kiinnostunut toimimaan uutena ryhmän vetäjänä, niin otathan ajoissa yhteyttä. Ensikertalaiselle ryhmänvetäjälle voidaan esimerkiksi valikoida mukaan kokeneita vaeltajia ja siten helpottaa ryhtymistä tähän opettavaiseen, mutta antoisaan tehtävään.

Tiedustelut: Johanna Välimäki, puh. 040-7525116 ja sähköposti valimaki.johanna(at)gmail.com